lauantai 19. tammikuuta 2019

AUSCHWITZIN SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ: OVITZIN PERHEEN SELVIYTYMISTARINA – YEHUDA KOREN & EILAT NEGEV

Julkaistu: 2017
Luokka: 99.139
Sivuja: 316
Luettu: 03/2018
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Lukuvinkki Facebookista
Vuosi 2018: 22. luettu kirja
Helmet 2018: 33. selviytymistarina
                        35: Entisen itäblokin maasta kertova kirja
                     
Erityislaatuinen tarina erityislaatuisista ihmisistä. Ovitzin kymmenlapsiseen perheeseen syntyi seitsemän lyhytkasvuista lasta. Perhe piti tiiviisti yhtä ja tekivät kovasti töitä menestymisen eteen. He muodostivat suositun varieteeryhmän ja ihmiset ympäri Eurooppaa tulivat katsomaan ainutlaatuista ”kääpiöshowta”. Kuitenkin Ovitzien kohtalona oli monien muiden juutalaisten tapaan keskitysleiri. Auschwitzin juna-asemalla erityislaatuinen perhe herätti leirin lääkärin Josef Mengelen huomion ja koko perhe siirrettiin Mengelen eläintarhaksi kutsuttuun ”tutkimusyksikköön”.

Ajatuksia: Onhan tämä tarina ainutlaatuinen. Leiriolot olivat äärettömän julmat ja kovat, ja vaikka Ovitzin perhe pääsi monissa asioissa ns. ”helpommalla”, ei heillä missään nimessä ollut helppoa. Hämmästyttävintä mielestäni oli, että kaikki "seitsemän kääpiötä" selviytyi leirin koettelemuksista. Tuntuu aina yhtä käsittämättömältä, että tuollaisia asioita on voinut oikeasti tapahtua, eikä edes niin kovin kauan aikaa sitten. Totuus on paljon karmeampaa kuin mikään kauhukirjallisuuden tuote.

2 kommenttia:

  1. Tämä herätti kiinnostuksen! Aihe sillä lailla tuttu, että paras ystäväni on lyhytkasvuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Tarina oli mielenkiintoinen ja järkyttävä kuten keskitysleireistä kertovat tarinat yleensäkin. Ovitzin perhe koki leirillä kauheita asioita, mutta toisaalta juuri heidän erilaisuutensa myös pelasti heidät. Pääosin leirille saapuneet joutuivat suoraan teloitettaviksi. Holokausti oli järkyttävää aikaa, ja jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että tuollaisia asioita on tapahtunut vain vähän aikaa sitten.
      Vähän aikaa sitten näin telkasta ohjelman jossa oli pääosassa lyhytkasvuisia ihmisiä ja edelleen ihmettelen nykyajankin ihmisten suhtautumista erilaisuuteen. Tuntui ihan kauhealta kommentit, joita he olivat saaneet. Jokainen meistä on erilainen, toisilla se erilaisuus vaan näyttäytyy selkeämmin esim. ulkoisesti kuin toisilla.

      Itse järkytyin, kun aikoinaan sairastuin 1 tyypin diabetekseen, että sekin aiheutti joissain ihmisissä "katoamisen", ihan kuin minulla olisi joku tarttuva tauti, vaikka mikään ei ollut muuttunut. Kai se on vaan niin, että edelleen kaikki erilaisuus pelottaa, on kyse sitten ulkonäöstä, sairaudesta tai muuten vaan erilaisesta persoonasta. Kai meidän kaikkien pitäisi olla eu-kurkkuja, tietyn mittaisia ja paksuisia, samaa massaa :)

      Poista

Kiitos kommentista!