tiistai 26. toukokuuta 2015

Ready Player One – Ernest Cline

Nimi: Ready Player One
Tekijä Cline, Ernest
Julkaistu 2012, alkuperäisteos v. 2011
Sivuja 510
Luokka: Scifi 84.22 CLI
Luettu: 05/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Ennen lukemista: Tämä kirja on lukulistallani oman tyttäreni suosituksesta. Tuo kirjan kansi on saanut minut lykkäämään lukemista ja hieman sekavin odotuksin kävin kirjan kimppuun. Minulla on toki omaa pelitaustaa ja olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden 80-luvulla, joten jotain tuttuakin tästä pitäisi löytyä.  Hmm…

Tarinassa eletään vuotta 2044 jolloin maapallo ei ole enää kovin mukava paikka. Itse asiassa asiat ovat niin pielessä, että valtaosa ihmisistä viettää elämäänsä paenneena virtuaalitodellisuuteen OASISiin, jossa kaikki on paremmin.  OASISin luonut  pelisuunnittelija ja  multimiljönääri James Halliday kuolee ja hänen testamenttinsa paljastetaan. Alkaa peli jonka pääpalkintona on Hallidayn koko omaisuus.  Uutisen julkaisemisen seurauksena sekoaa niin todellinen kuin virtuaalimaailmakin. Syntyy erilaisia ryhmiä jotka keskittyvät ratkomaan Hallidayn arvoituksi. Osa käy arvoituksien kimppuun rehellisin keinoin, osa hinnalla millä hyvänsä.

Tarinan päähenkilö on 17-vuotias Wade Watts. Wade on orpo, köyhä, ylipainoinen ja  juurikin näistä syistä johtuen todellisessa maailmassa äärettömän epäsosiaalinen kaveri. Ystäviä löytyy vain muutama ja nekin virtuaalimaailmasta. Wade on kuitenkin nörtteilyn eliittiä ja ekspertti kaikessa mikä liittyy Hallidayhin. Myös Wade haluaa osallistua, selvittää Hallidayn asettamat haasteet ja lunastaa voiton itselleen. Maailma on muuttumassa, samoin Wade. Tarinan edetessä punnitaan todellinen ystävyys niin virtuaalimaailmassa kuin todellisuudessakin. Myös virtuaalimaailman vaarat seuraavat tosielämään, ja pian Wade ei ole turvassa missään.

Ajatuksia: En olisi ikinä uskonut, että tämä lukukokemus muodostuisi tällaiseksi mitä se oli. Kirja on aivan käsittämättömän hyvä kokonaisuus ja nautin lukemisesta valtavasti. Olin paitsi ällistynyt, myös äärettömän iloinen! Huiman hieno, erilainen ja yllättävä. Tätä ei oikein voi verrata mihinkään aiemmin lukemaani, koska en ole tämäntyyppiseen törmännyt enkä lukenut aikaisemmin. Kaikki epäilykseni siitä, jaksanko lukea kirjaa, mikä kuitenkin pääosin on peliä, haihtuivat pois jo aika nopeasti.  Mielestäni tämä on yksinkertaisesti nerokas. Olen aiemmin sanonut ettei dystopiat ole minua varten, mutta tästä tuli yksi lempparikirjoistani, vaikka onkin jotain ihan erilaista kuin mitä yleensä luen. No juu, aina riittäisi jotain pientä marinan aihetta, mutta nyt en halua märistä yhtikäs mistään.  Lämpimät kiitokset tyttärelle kun yllytti lukemaan!

Tarinassa on seikkailua, arvoituksia ja vauhtia. Samalla se saa miettimään mihin tulevaisuus on menossa. Katoaako jo meidän lapset tai viimeistään lapsenlapset OASISiksen kaltaiseen virtuaalimaailmaan. Unohtaako ihminen todellisuuden, koska virtuaalimaailmassa voit olla mitä vain;  siellä ei ole yli- tai alipainoisia, rumia tai sairaita, sukupuolella eikä rodulla ole mitään väliä, kun voit luoda itsesi juuri sellaiseksi kuin haluat. Aika pelottavaa, ja toisaalta surullistakin, mutta samalla monille varmasti todella houkuttelevaa. Vaikeaa olisi määritellä rajaa mikä on oikein kenellekin. Tästä tuli vähän mieleen Avatar-elokuva, missä halvaantunut mies pääsee avatar-hahmossaan jaloilleen ja haluaa jäädä siihen elämään. Wadekin on tosielämässä yksinäinen  orpo "nörttipoika" jota kukaan ei huomaa, mutta OASIS-maailmassa kunnioitettu ja arvostettu ”munastaja” joka pystyy mihin vain.

Hieman hirvittää minkälainen tuleva elokuva on, koska kirja laittaa riman varsin korkealle.

Sitten pieni nostalginen katsaus omaan varhaispelihistoriaan:
Ensimmäinen kosketukseni tietokonepeleihin tapahtui kun veljeni sai joululahjaksi (olikohan v. -82) ZX Spectrum -nimisen pelikoneen. Muistoissa on hyvin minkälaista pelien laaminen oli C-kasetilta -  voi sitä vinkunan määrää. Mitään peliohjainta ei ollut, vaan näppäimistöltä pelattiin ja tietysti tallennusmahdollisuuttakaan ei löytynyt. Mutta voi miten hyviä ne pelit olivat olevinaan, lempparini oli Atic Atac ja tietysti klassikko Hungry Horace, seikkailupeli Pyjaramama. No ehkä aika on tosiaan kullannut muistot.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Taikatemppuja Katajamäellä – Anneli Kivelä

Katajamäki –sarja, osa 10

Nimi: Taikatemppuja Katajamäellä
Tekijä Kivelä Anneli
Julkaisuv. Karisto 2015
Sivuja 251
Luokka: 84.2 KIV
Luettu: 05/2015
Mistä: Ystävältä lainattu

Tällä kertaa Katajamäellä aiheuttaa puheenaihetta nuori ja soma Taika Lehtola joka toimii entisen kyläjuopon ja nykyisen lottovoittajan Urpo Tiilikaisen hovikuskina. Kylän juorukellot eivät ehdi tästä kunnolla toipumaan kun Katajamäkeä hämmästyttää kylähistorian ensimmäinen ihka aito musta mies joka on vieläpä "Ameriikasta" asti. Kuka ihme tuo mies on ja mitä tekemistä hänellä on Urpon kanssa. Ilmassa on tiestysti myös romantiikka ja lisää salaisuuksia.

Ajatuksia: Olen lukenut äitini kirjahyllystä kaikki ilmestyneet Katajamäki –sarjan kirjat ja äitienpäivän kunniaksi jatkoin perinteitä. Ensimmäiset Katajamäki kirjat olivat ihan hauskoja ja rentouttavia, mutta sarja vaan jatkuu ja jatkuu. Yhdeksännen kohdalla koin täydellisen tympääntymisen ja olin sitä mieltä, etten enää lue yhtäkään. Edelleen olen sitä mieltä, että sarja saisi tulla päätökseen. Homma alkaa liikaa toistamaan itseään ja muistuttamaan vuosikausia pyörineitä saippuasarjoja teemalla "never ending story".

 Jostain syystä, ja kaikesta tuosta purnaamisesta huolimatta päädyin kuitenkin taas Katajamäelle ;).  Tämän tarinan parissa viihdyinkin sentään hitusen edellistä paremmin, mutta  mitään wou -tunteita ei tarina herättänyt.. Ainoa mitä tältä sarjalta oikeastaan enää odotan, on kyläkoulun johtajaopettajan Henri Laakson ”kohtaloa”. Tätä odottaa varmasti muutama muukin ja epäilen, että myös kirjailija on tästä tietoinen (kehitellään nyt jonkin sortin salaliittoteoria J). Toivoisin, että sarja loppuisi Henrin tarinaan,  ja vieläpä niin että se saisi edes hitusen alun raikkautta, koska nyt tämä tuntuu väkisin väännetyltä. En halua olla liian jyrkkä. Posiitivistakin kirjassa luonnollisesti on, ja onhan tämä varsin "harmitonta" ajanvietelukemista. Hahmot jo todella tuttuja ja puolensa silläkin.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita – Maria Turtschaninoff

Nimi: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
Tekijä Turtschaninoff Maria
Julkaistu Tammi 2014
Sivuja 212
Luokka: Nuoret/fantasia 84.2 TUR
Luettu: 05/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

”Alkusisaret lähtivät pakoon maasta, jossa paha mies oli ottanut käsiinsä kaiken vallan ja voiman ja kohteli kansaansa erittäin huonosti. Kenelläkään muulla kuin miehellä ei ollut lupa tietää mitään. Alkusisaret eivät halunneet olla hänen orjiaan, joten he varastivat hänen tietonsa ja purjehtivat tänne Naondel -nimisellä laivalla."

Punainen luostari tarjoaa naisille ja tytöille turvaa, rauhaa ja opetusta. Miehiltä on saarelle pääsy kielletty. Saari antaa asukkailleen paljon, mutta elämään kuuluvat myös lukuisat tehtävät ja velvollisuudet. Osa luostarissa asuvista naisista koulutetaan ja lähetetään takaisin maailmalle suorittamaan tehtäväänsä ja osa jää asumaan pysyvästi saarelle.
Kirjan päähenkilö Maresi on nuori tiedonhaluinen tyttö. Äärettömän köyhistä oloista tulleelle Maresille saari on tarjonnut mahdollisuuden turvalliseen elämään ja opiskeluun.

Saarelle saapuu Maresia muutaman vuoden vanhempi Jai. Uusi tulokas on kovin arka, ja häntä kiusaa jatkuvat painajaiset. Maresi ja Jai ystävystyvät ja vähitellen selviää Jain painajaisten syytkin. Jai tulee paikasta, missä naiselle ei annettu mitään arvoa ja tyttö on joutunut kokemaan ja näkemään ihan liikaa.  Jai pelkää isänsä kostoa ja pian pelko osoittautuukin aiheelliseksi. Luostariyhteisön voimat laitetaan todelliselle koetukselle.

Ajatuksia: Alkuun pitää sanoa, että tänään on kovin huono kirjoituspäivä, mutta yritän saada jotain aikaiseksi. Käynnistyin tälle tarinalle vähän hitaasti, mutta pikkuhiljaa pääsin mukaan. Jäi tunne, että tämä tarina ei ole minua varten, mutta toisaalta ymmärrän minkä takia sitä on kiitelty. Tämä tuntui jonkin isomman tarinan alustukselta ja saattaisin jopa seurata tarinan jatkoa, nyt kun taustat ja lähtökohdat ovat tulleet tutuiksi. Ihan nuorille lukijoille en tätä suosittele, tarinassa on paikoin kohtia, jotka eivät mielestäni sovi alakoululaisen ikäiselle lukijalle. Epäilen ettei yläkoululaisellekaan avaudu tarina samalla tapaan kuin aikuiselle.  Ihan lukemisen arvoinen tarina, vaikken sitä ihan omakseni kokenutkaan.

torstai 14. toukokuuta 2015

Vettä elefanteille – Sara Gruen

Nimi: Vettä elefanteille
Tekijä Gruen Sara
Julkaisu: Bazar 2009
Sivuja: 366
Luokka: 84.2 GRU
Luettu: 05/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

Vettä elefanteille kertoo 90-vuotiaan Jacob Jankowskin vaihderikkaan ja mielenkiintoisen elämäntarinan.  Jacob opiskeli nuorena eläinlääketiedettä ja hänen tarkoituksenaan oli jatkaa eläinlääkärinä yhdessä isänsä kanssa. Vanhemmat kuitenkin kuolivat tapaturmaisesti ja Jacobin opiskelut jäivät lopputenttejä vaille valmiiksi. Onneton ja rahaton Jacob päätyy sattumalta junaan joka osoittautuu sirkusjunaksi ja hänen kohtalonsa saa uuden käänteen.

 Jacobin elämäntarinaan mahtuu rakkautta, seikkailua, vaarallisia tilanteita, surua sekä onnea. On lämmintä läheisyyttä ja kipeää yksinäisyyttä.

Ajatuksia: Minä rakastin tätä tarinaa. Tarinaa sirkuksesta, eläimistä, nuoruuden epävarmuudesta ja rakastumisesta. Mutta vielä enemmän minua kosketti Jacobin elämä 90-vuotiaana. Ajatukset, tunteet ja kokemukset mitä hän kuvaili upposi sieluuni asti.

Olen nähnyt tarinan myös elokuvana ja pidin sitä silloin ihan viihdyttävänä. Vaikkakin nyt kun vertaan kirjaan, elokuva on laimeampi, niin paljon mielestäni tärkeää on jätetty pois. Myös tapahtumien kulku ja etenkin henkilöt eroavat jonkin verran kirjassa ja elokuvassa.

Yhteenvetona: Elokuva oli mukava ja viihdyttävä. Kirja oli jotain paljon enemmän. Tämän kirjan loppu on mielestäni aivan ihana, ihan täysi 10+. En olisi voinut kuvitella parempaa ja kauniimpaa loppua. Suosittelen tätä tarinaa, tästä jää todella hyvä mieli.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Sankta Psykon kasvatit – Johan Theorin

Nimi: Sankta Psykon kasvatit
Tekijä: Theorin Johan
Julkaistu: Tammi 2013, alkuperäinen teos Sankta Psyko v. 2011
Sivuja: 502
Luokka: Jännitys 84.20
Luettu: 04/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Jan Hauger on kolmekymppinen hiukan hämärän, tai vähintäänkin arvoituksellisen taustan omaava lastentarhanopettaja. Kun Sankta Patrician oikeuspsykiatrisen sairaalan yhteydessä toimivaan Metsäkedon päiväkotiin haetaan lastentarhanopettajaa, pääsee Jan askeleen lähemmäs omia tavoitteitaan.

Kaikilla Metsäkedon päiväkodin lapsilla on yhteys sairaalan asukkaisiin, ja lapset tapaavat sairaalassa asuvia omaisiaan säännöllisesti.  Jan on aidosti kiinnostunut lapsista, vaikka suurin kiinnostuksen kohde on itse sairaala, tai pikemminkin sen eräs mahdollinen asukas.

Pikkuhiljaa Jan tutustuu päiväkodin henkilökuntaan paremmin ja päätyy hieman hämäräperäiseen toimintaan.  Jan saa myös huomata, ettei ole ainoa joka on kiinnostunut sairaalan asukkaista.

Ajatuksia: Ihan alkuun pakko todeta, että pidin kirjasta ja sen luomasta mystisen painostavasta tunnelmasta. Theorin saa lukijan hyvin koukkuun. Janin tarina avautuu pikku hiljaa takaumissa, jotka ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Ajatus oikeuspsykiatrisesta laitoksesta ja sen yhteydessä toimivasta päiväkodista on aika värisyttävä. Miten tuo oikeasti toimisi, miten lapset kokisivat tilanteen?  Theorin vilauttelee aika pelottavaa kuvaa myös päiväkodin lapsista. Aikuisten tekemät asiat, ja lasten kokemukset näkyvät näiden pienokaisten käyttäytymisessä.

Ehkä ihan tarinan lopulta olisin odottanut jotain muuta, vähän jäi sellainen kiireen tuntu kun tarina katkaistiin lopulta äkisti ja sen suuremmin selittelemättä, vaikka toki siinäkin oli puolensa. Olisin odottanut tuota samaa kutkuttavaa jännitystä loppuun asti.  Lukukokemus oli mieluinen ja aion tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon. Suosittelen, tässä on hyvä esimerkki kirjasta, missä luodaan todella jännittävä tunnelma ilman "verta ja suolenpätkiä".

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Laura – J.K. Johansson

Nimi: Laura (Palokaski 1)
Tekijä: Johansson J.K.
Julkaistu Tammi 2013
Sivuja 221
Luokka jännitys 84.2 JOH
Luettu: 04/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Miia Pohjavirta palaa kotiseudulleen erityisopettajan virkaan erottuaan nettipoliisin työstä. Työpaikkana on sama koulu missä hän itsekin opiskeli ja työkaverina oma koulupsykologina toimiva pikkuveli Nikke.

Uusi erityisopettaja ei kuitenkaan ole koulun suurin puheenaihe, vaan kadonnut 16-vuotias Laura. Laurasta liikkuu epämääräisiä huhuja somessa ja juttuihin sekoitetaan myös Nikke. Miian on suorastaan pakko alkaa penkomaan juttujen todenperäisyyttä. Mikä rooli Nikellä on Lauran katoamisessa?

Ajatuksia:  Kirjoitustyylissä on jotain tuttua ja turvallista, mutta en osaa määritellä sen tarkemmin mitä. Teksti on kotoisen sujuvaa ja miellyttävää lukea, eikä tässä tarvitse hirveästi mietiskellä ja pohtia asioita. Tämä kirja kuuluu mielestäni leppoiseen/rentouttavaan pikkujännään lomalukemistoon, vähän niin kuin jännärihömppää. Ei tästä ainakaan minulle saa mitään huippudekkaria väännettyä, mutta ehdottomasti mukava lyhyt tarina jonka parissa rentouduin. Koska kyseessä on trilogia niin jatkoa on luvassa kirjojen Noora ja Venla muodossa. Toki minä nekin luen. Vaikka luulen jo tietäväni tarinan kulun ja jutun juonen, niin ainahan on mahdollista yllättyä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Jääräpää – Mikko-Pekka Heikkinen

Nimi: Jääräpää
Tekijä: Heikkinen Mikko-Pekka
Julkaisu: Johnny Kniga 2014
Sivuja: 301
Luokka: 84.2 HEI
Luettu: 04/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

Avioliiton myötä Lappiin muuttanut, alun perin Helsinginstä kotoisin oleva juristi ja ”latteliberaali” Katja Karhuvuona, omaa sukua Kivinen, on Muonion uusi kunnanjohtaja. Asla Karhuvuona on aito ja alkuperäinen saamelaismies, designvaatturi ja Katjan puoliso.

Helppoa ei helsinkiläisjuristin elämä ole pohjoisen mailla. Etenkin suhde appiukkoon Pieraan, aitoon vanhankansan tunturiänkyrään, on vaikea. Appiukko osoittaa selvästi mitä mieltä on lantalaisista, ja appiukon mielestä miniä on niistäkin sitä pahinta laatua.

Muonion kylässä on meneillään muutakin kummallista. Käydään tiukkaa neuvottelua kuntien yhdistämisestä ja haasteet on kovat. Katjalle selviää, ettei kylällä ole muutenkaan asiat ihan kohdillaan, elo ei ole sitä miltä näyttää. Pariskuntien suhteissa on jotain outoa ja alkukantaista. Pian Katja joutuu miettimään omaakin suhdettaan Aslaan, toistaako historia itseään?

Ajatuksia: Ihan alkuun on sanottava, että Katjan appiukko Piera on selvästi pohjoisen ”Mielensäpahoittaja”, niin monta kertaa hänen sanoissaan toistuu ”Mie vastustan”. En voi tuolle mielleyhtymälle mitään, vaikkei noissa herroissa muuten samaa olekaan. Tarina sinänsä oli ihan mielenkiintoinen ja erilainen, samalla se oli myös aika surullinen. Onneksi hurttia huumoria oli mukana runsaasti, joten lukeminen käynyt liian raskaaksi. Kirjassa käsitellään loppujen lopuksi varsin laajalti erilaisia asioita ja ongelmia. Kirjan henkilöistä löytyy myös joka lähtöön "erikoisuuksia". Ajatellaan nyt vaikka tuota Katjan miestä; raavas pohjoisen mies, joka salaa herkistelee amerikkalaisten nyyhkyleffojen parissa. Tai appiukko, jonka henki ja elämä saamelaisuuden ohella on Black Sabbathin varhaistuotanto.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen tarina. 

lauantai 2. toukokuuta 2015

Huhtikuun yhteenveto

Kirjat, Koulutus, Koulu, Kirjallisuus


Huhtikuussa olen keskittynyt liikkumiseen ja lukeminen on jäänyt selkeästi vähemmälle. Näin ollen huhtikuun saldona vain 7 kirjaa. Sivuja näistä kirjoista löytyi yhteensä 2779 ja keskimäärin sivuja / kirja oli 397.

Huhtikuun kirjat olivat aika keskitasoa koska arviointini keskiarvoksi tuli 2,68 (asteikolla 0-5). Kotimaisia kirjoja luin 4 ja ulkomaisia 3.

Mitään erityisen upeaa kirjaa ei huhtikuussa tullut vastaan, mutta toisaalta ei yhtään todella huonoakaan. Yhtään kirjaa ei myöskään jäänyt kesken. Kirjahyllyni karttui huhtikuussa yhdellä uudella kirjalla, kun ALE-myynnistä mukaan tarttui Kate Mortonin pokkari Paluu Rivertoniin.

Huhtikuun luetuista minua näköjään miellytti vähiten Markku Karpion Selviytymispeli (mikä ei sekään ollut missään nimessä huono) ja eniten ehkä Johan Theorin Sankta Psykon kasvatit.

Koko vuoden 2015 osalta osalta tilanne on nyt siis seuraava:
Luettuja kirjoja 73 joista 39 kotimaista ja 33 ulkomaista, 1 sarjakuva.
Sivuja on kertynyt 24973. Kaikkien luettujen kirjojen arvioinnin keskiarvo 2,96 (asteikolla 0-5).

Etukäteen ajatelleen toukokuukaan tuskin tulee olemaan mikään suuremmoinen lukukuukausi. Kevät tuo tulleessaan paljon pihatöitä ja muuten ulkoilua ja osuu tuohon loppupuolelle vielä lomareissukin. Mutta aina minulla on kirja kesken, joten lukeminen jatkuu.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Amorin kiehkurat – Anna Jansson

Nimi: Amorin kiehkurat
Tekijä Jansson Anna
Julkaistu Gummerus 2014
Sivuja: 317
Luokka: 84.2 JAN
Luettu: 04/2015
Mistä: Lainattu kirjastosta

Kampaamo Salong d´Amour on erikoistunut laadukkaan kampaamotyön lisäksi saattamaan sopivia ihmisiä sopivasti yhteen. Ihmissuhteita rautaisella ammattitaidolla hoitaa salongin ehtoinen emäntä Angelika oppipoikansa Rickyn kanssa.

Ajatuksia: Anna Jansson on tunnetumpi dekkarikirjoistaan, mutta koska en tiettävästi ole yhtään hänen dekkariaan lukenut, ei minulla ollut mitään ennakko odotuksia tyylistä.

Pidin raikkaasta tarinasta jollaiseen en ole ennen törmännyt. Ehkä tietyistä tarinan asetelmista pystyisi päättelemään, että kirjailija on dekkaritaustaa, mutta kokonaisuus pysyy pääosin romanttisen kepeänä. Toisaalta mitään pelkkää huttua tämä ei ole. Kyseessä on mielestäni aikuinen nainen, joka tietää mitä on rakastaa ja mitä on menettää rakkaansa.  Hän haluaa vilpittömästi auttaa ihmisiä. Autettavat eivät tosin monesti tiedä olevansa autettavina, saati sitten olevansa avun tarpeessa. Paljon plussaa hersyvästä ja paikoin roskistakin huumorista.  Pidin todella paljon Angelikan ja salaperäisen Sinbadin kirjeenvaihdosta. Kieli oli paikoin hurjan kaunista ja olisin halunnut lukea paljon lisää tästä viestittelystä.

”Merenkävijän tytär on tullut Varjojen valtakuntaan, ja sydämeni on pakahtua ilosta. Kun tyttären raivon tyrskyt olivat tyyntyneet ja meri rauhoittunut, pystyimme kuulemaan taas toistemme äänet ja kaikki minua piinannut katosi. ”  
(ote Sinbadin sähköpostista Angelikalle, sivulta 261)

”Rakas kohtalotar, tuuli on tänä iltana lempeä ja aurinko punainen. Värit ovat palanneet Kuolemanvarjon valtakuntaan. Ensin pieni varovainen helmiäisviiru, joka hakeutui sisään oven alta, kun kuulin äänistä pehmeimmän, ja sitten hän jo seisoikin ovellani silmät tähtinä säkenöiden, ja värit tulvivat hänen perässään huoneeseen.”
(ote Sinbadin sähköpostista Angelikalle, sivulta 294)

Jos nyt haluan nipottaa niin toki tarinaan olisi voinut tuoda lisää syvyyttä, mutta lukukokemus olin ihan mukavan lämmin näinkin. Kaiken kaikkiaan ihan mukava tarina. Toivon vilpittömästi, että Anna Jansson kirjoittaa jatkossakin muutakin kuin dekkareita, hänessä on ainesta vaikka mihin. Omalta osaltani lupaan tutustua myös kirjailijan dekkaripuoleen.