lauantai 2. marraskuuta 2019

Ensin rahat - Janet Evanovich

Julkaistu: 2008 (alkuperäinen teos v. 1994)
Luokka:  84.2
Sivuja: 294
Luettu: 10/2019
Mistä: Ystävältä lainattu
Miksi: Ystävän suositus
Vuosi 2019:  115. luettu kirja

Stephania Plum on menettänyt työpaikkansa ja edessä on kovat ajat. Taloudellinen tilanne on vähintäänkin haastava, mutta töitä ei tunnu löytyvän. Lopulta Stephanie joutuu nöyrtymään ja pyytämään työpaikkaa sukulaiselta. Pienen kieroilun ja kiristyksen jälkeen  Stephanie aloittaa serkkunsa yrityksessä uuden uran palkkionmetsästäjänä, pakoilevien takuuvelallisten jahtaajana. Stephanialla ei ole minkäänlaista kokemusta tai ymmärrystä alasta, mutta hän ajattelee töiden opettavan. Naista ei pelota yhtään, vaikka ensimmäinen etsittävä on murhasta syytetty entinen poliisi, sydäntenmurskaajana tunnettu Joea Morelli, jolla on kirvelevä paikka myös Stephanien rakkaushistoriassa. 

Tutkimusten yhteydessä Stephanie kohtaa vaaratilanteita, jollaisia hän ei osannut kuvitellakaan. Tie palkkionmetsästäjän arkeen osoittautuu tuskalliseksi, kiviseksi ja usein jopa hengenvaaralliseksi. Hän on selkeästi päässyt jonkin sellaisen asian jäljille jonka takia hänet halutaan hiljentää. Varsinainen etsittävä, Joe Morelli tuntuu sen sijaan leikkivän Sephanien kanssa, eikä ota tätä tosissaan, saati pidä uhkana. 

Ajatuksia:  Olen viime aikoina kuunnellut hyvin paljon äänikirjoja, ei ole oikein keskittymiskyky riittänyt lukemiseen. Nyt kun erinäisistä syistä elämä on ollut huolten täyttämää, tämä tarjosi juuri sopivan hengähdystauon. Tämä ystäväni suosittelema kirja tarjosi juuri sopivan ja hyvin viihdyttävän tarinan (joka ilokseni näyttää tulevan myös televisiosta 9.11.2019). Stephanie Plum on juuri sopivan hassahtanut päähenkilö ja tarina saa  väkisinkin hymyn huulille. 

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, haluan katsoa Stephanie Plumin seikkailuista palkkionmetsästäjänä :)
    Blogistani löytyy ainakin yksi, jos ei useampikin tämän sarjan kirja. Huumoria löytyy tästä sarjasta yllin kyllin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä osoittautui varsin rentouttavaksi ja elokuvakin oli ihan kelpo viihdykettä.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, minulle tämä on ihan tuntematon kirja. Ehdottomasti täytyy katsoa tuo tv-sovitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ymmärrä, miten tämä oli jäänyt minultakin ihan huomaamatta, mutta onneksi ysätävä toi luettavaksi. Ihan kepeää viihdettä.

      Poista

Kiitos kommentista!