perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kasvonsa menettänyt mies – Kimmo Oksanen

HAASTE 26 : Elämänkerta tai muistelmateos

Nimi: Kasvonsa menettänyt mies
Tekijä Oksanen Kimmo
Julkaistu WSOY 2015
Sivuja: 269
Luokka: 99.1 OKS
Luettu: 02/2016
Mistä: Lainattu kirjastosta

Ikävänä mutta yleisesti kohtuullisen harmittomana pidetty herpesvirus ja sen rinnalla jylläävä bakteeri oli koitua Helsingin Sanomien toimittajan Kimmo Oksasen kohtaloksi. Kimmo selvisi hengissä mutta maksoi sairastumisestaan kovan hinnan. Kasvojen kudokset ja iho tuhoutuivat. Minkälaista on elää miehenä jonka kasvot herättävät pelkoa ja jopa inhoa. Miehellä kun miehellä olisi tässä sulattelemista. Kirja kuvaa tapahtumia akuutista sairastumisvaiheesta toipumisen alkamiseen.

Ajatukset: Riipaiseva tarina ja aika pelottavakin. Hatunnosto Kimmo Oksaselle. Olet rohkea selviytyjä.

Viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista ja väkisinkin tulee mieleen miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Pitäisi muistaa olla onnellinen joka ikisestä päivästä ja jokaisesta läheisestä ihmisestä.

4 kommenttia:

  1. Oksanen sai tästä kirjasta journalistipalkinnon. Aika paljon pahaa hän on saanut kokea, mutta tuomalla sen julkisuuteen, hän on palkinnon ansainnut. Järkyttävä kohtalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mies helpolla päässyt. Arvostan Oksasen rohkeutta, ei pelkästään kirjoittaa aiheesta, vaan olla julkisuudessa. Mielestäni on hienoa, ettei noinkin dramaattiset seuraukset aiheuttanut sairaus saa lannistettua miestä neljän seinän sisälle piiloon. Elämä jatkuu erilaisena mutta yhtä arvokkaana.

      Poista
  2. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!