Tekijä Pihlajaniemi Anna
Julkaistu Tammi 2011
Sivuja: 238
Luokka: 99.1 PIH
Luettu: 02/2016
Mistä: Lainattu kirjastosta
”Minkälaista on tulla äidiksi kello 11.46, bussimatkalla töihin?”
Adoptiomatka on adoptiopäiväkirja. Siinä on kasattuna viiden vuoden odotuksen tunnelmat kaikkine vaiheineen ja kaunistelematta.
Ajatuksia: Minusta tämä on tärkeä tarina.
Itse ajattelin, että voi kun joku olisi kertonut tuolle kirjoittajalle epävarmuuden ja epätoivon hetkillä, että ei hätää, sinä kelpaat juuri noin, te kelpaatte juuri tuollaisina kuin olette. Tuntuu, että tuleville vanhemmille tulvi paineita joka puolelta. Luulen, että jos jokainen joutuisi käymään saman rumban läpi biologisen lapsen ”suunnittelussa ja hankinnassa”, voisi moni lapsi jäädä syntymättä, moni ei jaksaisi vaan luovuttaisi. Omat lapseni ovat olleet todella toivottuja, suunniteltuja ja harkittuja, mutta rehellisesti sanoen en ole koskaan joutunut ajattelemaan omaa vanhemmuuttani tai sitä että kelpaanko, noin tarkkaan. Eli kyllä tämä tarina avasi ajattelemaan asioita vähän eri kannalta.
Adoptiovanhempana oli mielenkiintoista kuulla, millaisena matka adoptiovanhemmuuteen näyttäytyy muille. On hyvä, että vanhemmuuteen valmistautuu, mutta huomaan omalla kohdallani, että helposti lipsahtaa oman vanhemmuuden ylianalysoinnin puolelle. Ihan tavallinen arki ja vanhemmuus kun on useimmiten parasta lapsellekin. Adoptiovanhemman paineita ei helpota, että adoptiolapsen hyvinvointia seurataan usean vuoden ajan tarkasti tämän saavuttua perheeseensä. Olenkin naureskellut tutuilleni, että tuntuu kuin minulla olisi sosiaalityöntekijöiden ansiosta useampi anoppi (ja kaikilla on ihanasti erilaiset mielipiteet siitä, olisiko esim. päiväkoti vai kotihoito lapselle parasta). :)
VastaaPoistaTuota olen itsekin miettinyt monesti, siis että mitä jos joku koko ajan tarkkailisi miten toimin äitinä tai miten toimimme perheenä. Minkälaista olisi olla ns. arvioinnin alla? Kun kuitenkin tosiasiassa mielestäni ei ole olemassa "täydellisiä vanhempia" tai perhettä, eikä pidäkään olla. Tai kuka pystyy sellaisen määritelmän edes asettamaan? Se, että lapsia rakastetaan ja heillä on turvallinen olla on mielestäni tärkeintä. Minä myönnän auliisti olevani hyvinkin epätäydellinen äiti, joka joskus sortuu karjumaan lapsille ja joskus tarjoan heille takeaway evästä terveellisen kotiruuan sijaan. Toisaalta meillä lapset osaavat laittaa ruokaa itsekin, ja olemme aina tehneet asioita yhdessä perheenä. Nyt voin sanoa että meillä asuu vanhempien lisäksi yksi täysi-ikäinen ja yksi teini joista molemmista on kasvanut upeita ihmisiä, eli ei tämä ihan pieleen ole voinut mennä.
Poista