Onnen tunti – Anna-Leena Härkönen

Nimi: Onnen tunti
Tekijä Härkönen Anna-Leena
Julkaistu 2011
Sivuja 287
Luettu: 02/2015
Lainattu kirjastosta

Tuula, Harri ja Roope elävät onnellista uusperheen elämää. Kuitenkin Tuulaa vaivaa ettei hän pysty antamaan Harrille omaa biologista lasta, lasta joka olisi yhtä paljon heidän molempien. Jostain Tuulan mieleen tulee ajatus sijoitetusta lapsesta ja sijaisvanhemmuudesta. Hän saa Harrinkin innostumaan asiasta. Kun 10-vuotiaalla Roopellakaan ei ole mitään ajatusta vastaan, perhe valmistautuu tarjoamaan kodin sitä tarvitsevalle. Pian perheeseen muuttavat sisarukset Luke 8 v.ja Venni 5 v.  

Uudet lapset tuovat odottamattomia tunteita ja tilanteita.

"Mitä erityisesti ottaisit huomioon sijoitetun lapsen kasvattamisessa? kysyttiin valmennuksen kotitehtävissä keväällä.

- Että hän on kokenut pelkoa, minä vastasin.  

- Hälventäisin sitä pelkoa. En koskaan jättäisi yksin.

Ei minulle tullut silloin mieleenkään, ettei lapsi haluaisi sitä. Minua."

Ajatuksia: Minä suorastaan rakastan Anna-Leenan tapaan kirjoittaa ja tuoda ajatuksia julki. Teksti on suoraa eikä sillä pyritä mielistelemään ketään. Vaikka se on ironista se on myös  äärettömän hauskaa. Vaikka kirjan teema on vakava, puhutaan huostaanotetuista lapsista, erilaisista ongelmista, vaikeasta lapsuudesta ja niin edelleen, kirjaa on miellyttävää lukea ja lopuksi siitä jäi hyvä olo. Sain myös nauraa ääneen. Alla oleva teksti huvitti minua erityisesti, siinä sattui vaan olemaan jotain niin tuttua…

”- Mä kysyin kerran että miksi sä luulet sun pulpetin olevan noin sekaisin ja se sanoi ettei se tiedä.

- Ei se varmaan tiedäkään, naurahdan. Yritän saada naisen mukaan hymyyni, mutta ei hän lähde. Saatanan tosikko, itsellään ei ole varmaan lapsia ollenkaan. - Se on kymmenvuotias, minä sanon. - Ei ton ikäset ole huolellisia ja hiljaa.

- No ei toki, mutta siihen pitäisi tietysti pyrkiä, ja kotonakin keskustella näistä huolellisuusasioista.

- Okei. Mä sanon sille tänä iltana että ole huolellisempi. Huomenna se on ihan eri ihminen koko poika. 

Hän katsoo minua hämmentyneenä. ”

No juu, onhan Tuula kieltämättä moniulotteinen persoona, enkä tiedä onko hänen ominaisuutensa parhaimmat sijaisperheen haasteisiin, sen verran omia traumoja taustalla,  mutta toisaalta uskon että on tarkoituskin kuvailla ihmistä joka ei ole täydellinen ja silti pystyy olemaan hyvä äiti ja kasvattaja. Harrihan tuntuu olevan vankka kuin muuri ja tasapainottaa tilannetta. Samoin mielessäni kävi, että mistä löytyy noin äärettömän joustavia työnantajia, kuin mitä Tuulalla on?? Mutta mitäpä noista, kirjahan on fiktiivinen ja asiat menee juuri niin kuin kirjailija haluaa ne meille kertoa. 

 Anna-Leena Härkönen on taitava. Ihailen hänen tapaansa kertoa tarinaa ja nautin siitä. Kiitos.