tiistai 26. toukokuuta 2015

Ready Player One – Ernest Cline

Nimi: Ready Player One
Tekijä Cline, Ernest
Julkaistu 2012, alkuperäisteos v. 2011
Sivuja 510
Luokka: Scifi 84.22 CLI
Luettu: 05/2015
Mistä: Kirjastosta lainattu.

Ennen lukemista: Tämä kirja on lukulistallani oman tyttäreni suosituksesta. Tuo kirjan kansi on saanut minut lykkäämään lukemista ja hieman sekavin odotuksin kävin kirjan kimppuun. Minulla on toki omaa pelitaustaa ja olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden 80-luvulla, joten jotain tuttuakin tästä pitäisi löytyä.  Hmm…

Tarinassa eletään vuotta 2044 jolloin maapallo ei ole enää kovin mukava paikka. Itse asiassa asiat ovat niin pielessä, että valtaosa ihmisistä viettää elämäänsä paenneena virtuaalitodellisuuteen OASISiin, jossa kaikki on paremmin.  OASISin luonut  pelisuunnittelija ja  multimiljönääri James Halliday kuolee ja hänen testamenttinsa paljastetaan. Alkaa peli jonka pääpalkintona on Hallidayn koko omaisuus.  Uutisen julkaisemisen seurauksena sekoaa niin todellinen kuin virtuaalimaailmakin. Syntyy erilaisia ryhmiä jotka keskittyvät ratkomaan Hallidayn arvoituksi. Osa käy arvoituksien kimppuun rehellisin keinoin, osa hinnalla millä hyvänsä.

Tarinan päähenkilö on 17-vuotias Wade Watts. Wade on orpo, köyhä, ylipainoinen ja  juurikin näistä syistä johtuen todellisessa maailmassa äärettömän epäsosiaalinen kaveri. Ystäviä löytyy vain muutama ja nekin virtuaalimaailmasta. Wade on kuitenkin nörtteilyn eliittiä ja ekspertti kaikessa mikä liittyy Hallidayhin. Myös Wade haluaa osallistua, selvittää Hallidayn asettamat haasteet ja lunastaa voiton itselleen. Maailma on muuttumassa, samoin Wade. Tarinan edetessä punnitaan todellinen ystävyys niin virtuaalimaailmassa kuin todellisuudessakin. Myös virtuaalimaailman vaarat seuraavat tosielämään, ja pian Wade ei ole turvassa missään.

Ajatuksia: En olisi ikinä uskonut, että tämä lukukokemus muodostuisi tällaiseksi mitä se oli. Kirja on aivan käsittämättömän hyvä kokonaisuus ja nautin lukemisesta valtavasti. Olin paitsi ällistynyt, myös äärettömän iloinen! Huiman hieno, erilainen ja yllättävä. Tätä ei oikein voi verrata mihinkään aiemmin lukemaani, koska en ole tämäntyyppiseen törmännyt enkä lukenut aikaisemmin. Kaikki epäilykseni siitä, jaksanko lukea kirjaa, mikä kuitenkin pääosin on peliä, haihtuivat pois jo aika nopeasti.  Mielestäni tämä on yksinkertaisesti nerokas. Olen aiemmin sanonut ettei dystopiat ole minua varten, mutta tästä tuli yksi lempparikirjoistani, vaikka onkin jotain ihan erilaista kuin mitä yleensä luen. No juu, aina riittäisi jotain pientä marinan aihetta, mutta nyt en halua märistä yhtikäs mistään.  Lämpimät kiitokset tyttärelle kun yllytti lukemaan!

Tarinassa on seikkailua, arvoituksia ja vauhtia. Samalla se saa miettimään mihin tulevaisuus on menossa. Katoaako jo meidän lapset tai viimeistään lapsenlapset OASISiksen kaltaiseen virtuaalimaailmaan. Unohtaako ihminen todellisuuden, koska virtuaalimaailmassa voit olla mitä vain;  siellä ei ole yli- tai alipainoisia, rumia tai sairaita, sukupuolella eikä rodulla ole mitään väliä, kun voit luoda itsesi juuri sellaiseksi kuin haluat. Aika pelottavaa, ja toisaalta surullistakin, mutta samalla monille varmasti todella houkuttelevaa. Vaikeaa olisi määritellä rajaa mikä on oikein kenellekin. Tästä tuli vähän mieleen Avatar-elokuva, missä halvaantunut mies pääsee avatar-hahmossaan jaloilleen ja haluaa jäädä siihen elämään. Wadekin on tosielämässä yksinäinen  orpo "nörttipoika" jota kukaan ei huomaa, mutta OASIS-maailmassa kunnioitettu ja arvostettu ”munastaja” joka pystyy mihin vain.

Hieman hirvittää minkälainen tuleva elokuva on, koska kirja laittaa riman varsin korkealle.

Sitten pieni nostalginen katsaus omaan varhaispelihistoriaan:
Ensimmäinen kosketukseni tietokonepeleihin tapahtui kun veljeni sai joululahjaksi (olikohan v. -82) ZX Spectrum -nimisen pelikoneen. Muistoissa on hyvin minkälaista pelien laaminen oli C-kasetilta -  voi sitä vinkunan määrää. Mitään peliohjainta ei ollut, vaan näppäimistöltä pelattiin ja tietysti tallennusmahdollisuuttakaan ei löytynyt. Mutta voi miten hyviä ne pelit olivat olevinaan, lempparini oli Atic Atac ja tietysti klassikko Hungry Horace, seikkailupeli Pyjaramama. No ehkä aika on tosiaan kullannut muistot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!