Julkaistu: 2016
Luokka: 84.2 kauhu
Sivuja: 255
Luettu: 02/2019
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi: Lukulistalla
Vuosi 2019: 23. luettu kirja
”Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olen kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä.”
Antonin työkaveri Unto löydetään kuolleena. Homma menee yhä oudommaksi, kun Anton saa eri ihmisiltä viestejä, joita Unto on halunnut jättää hänelle. Yksi tärkeimmistä on punainen potilaskansio, joka pitää sisällään jotain kipeää ja pelottavaa.
Ajatuksia: Paikoin viihdyin tarinan parissa ihan hyvin ja se piti otteessaan. Tämä lienee kolmas Hautalan kirja, jonka luen ja tässä vaiheessa on todettava, että minä en vaan ymmärrä kirjailijan tarinoita. Aiemmin olen törmännyt samaan ilmiöön kuin tässäkin, alku sujuu, mutta jossain vaiheessa näin yksinkertainen lukija putoaa kelkasta tai homma muuttuu minulle liian vaikeasti ymmärrettäväksi. Putoan kelkasta ja tunnelma samalla. En osaa pitää pelottavina liian outoja tarinoita, ne ovat sitten vain outoja. Ehkä minun pitää vaan luovuttaa tämän, sinänsä taitavan, mutta minulle liian vaikeasti ymmärrettävän kirjailijan tuotannosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!