lauantai 24. tammikuuta 2015

KOTIOPETTAJATTAREN ROMAANI - Charlotte Bronte


HAASTE 19:  Yli 100 vuotta vanha kirja

HAASTE 44: Klassinen rakkausromaani

Nimi: Kotiopettajattaren romaani
Tekijä Bronte Charlotte
Julkaistu Karisto 2000, alkuperäisteos julkaistu v. 1847!
Sivuja 541
Luettu: 1/2015
Lainattu kirjastosta.

Kirjahaasteen myötä pääsin tarttumaan tähän ihastuttavaan klassikkoon. 

Kotiopettajattaren romaani on rakkaustarina. Samalla se on orpotyttö Jane Eyren kasvu- ja selviytymistarina lapsesta naiseksi. 

Tämän enempää en tarinasta kerro.  

Minun kirjaani oli joku tehnyt merkinnän sivulle 133. Vaikka olen tiukasti sitä mieltä, ettei lainakirjoihin saa tehdä merkintöjä, ymmärrän minkä takia tämä  kohta on merkitty.


             ”Naisten oletetaan yleensä olevan hyvin rauhallisia, mutta naiset tuntevat aivan samoin kuin miehet, he tarvitsevat harjoitusmahdollisuuksia kyvyilleen ja liikkuma-alaan ponnisteluilleen aivan yhtä paljon kuin heidän veljensä; he kärsivät liian ankarista rajoituksista, liian ehdottomasta pysähtyneisyydestä aivan yhtälailla kuin miehen niistä kärsivät ja etuoikeutetummassa asemassa olevat ovat ahdasmielisiä sanoessaan, että naisten olisi rajoituttava leipomaan piirakoita, valmistamaan vanukkaita, kutomaan sukkia, soittamaan pianoa ja kirjailemaan laukkuja. on ajattelematonta tuomita heitä tai nauraa heille, jos he yrittävät tehdä enemmän tai oppia enemmän kuin tavanomaisesta katsotaan heidän sukupuolelleen tarpeelliseksi. 
(ote sivulta 133)

Ajatuksia: Olen lukenut Kotiopettajattaren romaanin joskus nuorena tyttönä, ja tietysti nähnyt myös elokuvan, mutta se ei haitannut tätä lukukokemusta yhtään. Bronte on mielestäni äärettömän taitava kertoja, joka pitää lukijan hyvin otteessaan. 

Minun on edelleen vaikea käsittää, että tämä kirja on julkaistu jo v. 1847. Charlotte Bronten ajatukset esimeriksi naisen asemasta, ovat tuolloin olleet varmaan ennen kuulumattomia. Hän on ollut ajatuksissaan todella paljon aikaansa edellä, ja uskaltanut tuoda ne myös esille. Rohkea nainen!

Ymmärrän hyvin minkä takia tämä kirja on klassikko. Kaikkien romantiikan ystävien kannattaa lukea tämä kirja. Eli, jos pidät historiallisesta romantiikasta, tai romantiikasta ylipäätänsä ja tämä helmi on jäänyt väliin, niin nyt kipin kapin kirjastoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!