HAASTE 33: Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi- tai kuntaasi
Nimi: Säbätalvi
Tekijä: Veirto Kalle
Julkaistu: Karisto 2014
Luokka: Nuoret / urheilu 84.2 VEI
Sivuja 253
Luettu: 01/2015
Kirjastosta lainattua
Einari Tallimäellä ei mene oikein putkeen. Mopo, tai oikeammin skootteri, oli karannut käsistä ihan kirjaimellisesti ja sen jälkiseuraukset kestäisivät vielä pitkään. Niin onnettomuusillan tapahtumat, kun Einarin tulevaisuuskin on hämärän peitossa.
Kaiken harmauden keskelle Einari saa sähköpostiinsa yllättävän sopimustarjouksen. Hänelle tarjoutuu mahdollisuus aloittaa ammattilaispelaajana Heinolan uudessa salibandyjoukkueessa Ruotsalaisessa Yläpesässä eli Svenssoneissa. Palkka ei kakkosdivarin pelaajalla ollut tietysti kummoinen, mutta kun sopimukseen sisältyi asunto sekä lounasetu, niin eipä Einarilla paljon hävittävääkään ollut.
Einari sopeutuu Heinolaan ja Yläpesään yllättävän hyvin. Pelit sujuvat, ja hän saa kantaa sankarin viittaa yllään. Ystävyyssuhteet joukkuekavereihin lujittuvat ja rakkauttakin on ilmassa. Ei elämä ihan noin helposti voi tietenkään sujua. Menneisyyden tapahtumat on kohdattava ja asiat selvitettävä. Helppoa ei ole Yläpesälläkään ja välillä koko joukkueen tulevaisuus on vaakalaudalla.
Ajatuksia: Tässä vaiheessa lienee myönnettävä, että vaikka kotona asuu lähes yhdeksän vuotta salibandya pelannut teini, sekä lajia valmentava puoliso, niin minun tietämykseni lajista liittyy lähinnä kanttiinin pitoon. Tämän lajityypin kirjat ovat muutenkin itselleni aivan vieraita, en muista olenko lukenut urheilukirjoja koskaan aiemmin?!
Tästä huolimatta pidin tarinasta. Teksti oli helppolukuista, ja mielestäni kyse on kasvutarinasta. Ja onhan tuo Einari vaan aika sympaattinen kaveri. Takakannessa sanotaan, että kyseessä on tarina nuoruudesta, ystävyydestä, urheilusta ja rakkaudesta. Ja näin se todella on. Minun mielestä tässä on myös ihanaa lojaalisuutta, erilaisuuden hyväksymistä, erilaisten tilanteiden hyväksymistä, toisen tukemista, virheistä oppimista ja niin edelleen.
Olisin kaivannut henkilökuvauksiin jotain enemmän. Jos ajatellaan esimerkiksi Miniä; häntä kuvaillaan ihan kirjan alussa sanoilla ”ponnaripäinen, vaalea nainen” ja siinä kaikki!? Tai Juhana Kailas, varmasti värikäs persoona, mutta hahmo tai sen värikkyys jäi varsin pitkälle oman mielikuvituksen varaan. Ehkäpä tässä on kyse vaan siitä, että olen nainen enkä ajattele yhtä suoraviivaisesti kuin miehet. (Ja ehkäpä tämäkin yleistys olisi pitänyt jättää tekemättä, anteeksi).
Mielenkiinnolla odotan, jos/kun tuo teini lukee tämän, mikä on hänen kantansa. Epäilen, että sanomista saattaa tulla tuosta nuorison käyttämästä kielestä, tai sen käyttämättä jättämisestä. Pojalta voi tietysti tulla infoa myös siitä, onko pelien kuvaus realistista, siihen en ota kantaa.
No niin, ”vakavaa” kritiikkiä… Kun kyse nyt kuitenkin on omasta kotikaupungistani, niin hieman hampaita kiristelen tuolle joukkueen nimelle ”Ruotsalainen Yläpesä eli Svenssonit”…. hmmm. No ymmärrän, kirjailihan on tuosta naapurikaupungista, joten kaikella rakkaudella, - voi, voi tuota lahtelaista huumoria.
Yhteenvetona: Lämminhenkinen kasvutarina, suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!