maanantai 28. joulukuuta 2020

Kätketyt - Johanna Sinisalo


Julkaistu:  2006
Luokka: 84.2 
Sivuja: 52
Luettu: 9.12.2020
Mistä: Kirjastosta lainattua
Miksi:  Geokätköily kuuluu harrastuksiin
Vuosi 2020:  96. luettu kirja
2020 Helmet-lukuhaaste 

Anna on juuri muuttanut Tampereelle, eikä tunne sieltä vielä ketään. Myöskään työkavereirit eivät vaikuta erityisen helposti lähestyttäviltä. Eräänä iltana Anna rohkaistuu ja lähtee tutustumaan paikalliseen yöelämään. Baarissa ei tunnu olevan porukkaa, eikä ainakaan ketään joka haluaisi tutustua Annaan. Juuri kotiin lähtiessä hän löytää kuitekin pöydästään kundin. Vieläpä oikein mukavan näköisen miehen, joka halusi jutella.. Mies kertoo nimekseen Alex, ja kertoo Annan tarvitsevan uuden harrastuksen. Lähtiessään hän antaa Annalle tulitikkuaskin, johon on kirjoitettu  kummallinen numeroista, kirjaimista ja astemerkeistä koostuva merkkisarja. Anna pitää kirjoitusta ensin huonona pilana, mutta asia ei jätä häntä rauhaan. Hän tutkiskelee asiaa myös töissä ja työkaveri vinkkaa, että kyse on koordinaateista ja kenties harrastuksesta nimeltään geokätköily.  Anna jää koukkuun ja pian selviää, että Alexin kätköt eivät ole mitään tavallisia, eikä Anna ole myöskään ainut nainen, joka on Alexin kätköillä käynyt.

Ajatuksia: Geokätköilyä esiintyy kirjoissa aika vähän (tai omalle kohdalle ei ole osunut). Tietysti Poznanskin Viisi on huippu, mutta muuten löydökset kirjallisuuden saralta ovat jääneet vähäisiksi. 

Olin siis syystä hyvin innostunut kun sain vinkin tästä Sinisalon kirjasta, ja pakkohan siihen oli tutustua. Ensimmäinen yllätys oli, kun sain tämän minikirjasen käsiini, teos on sekä sivumäärältään, että ulkoiselta kooltaa xs. Oli kuitekin mielenkiintoista lukea omaan harrastukseen liittyvä tarina ja vieläpä lopussa Helvetinjärven kansallispuiston tutuissa maisemissa. Ja tämä tarina saikin ihan omanlaisensa näkökannan, en ole ikinä ajatellut, että kyseistä harrastusta voisi käyttää noinkin, ja olihan ajatus aika pelottava. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!