sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lukumaraton

Elämäni ensimmäinen lukumaraton päättyi juuri äsken. Ihan mukava haaste, tosin toteuttaminen ei ihan mutkatonta. Tällaista haastetta varten pitäisi varmaan infota läheisiä vähän etukäteen ja sulkeutua johonkin yksinäiseen paikkaan.


Martonilla luetuista kirjoista teen esittelyn vielä erikseen, kunhan ehdin. Mutta tässä jotain tietoa.

Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Rebecca Alexanderin Elämän ja kuoleman salaisuudet. Ihan sen takia, että olin ehtinyt aloittaa lukemisen jo aiemmin, enkä halunnut jättää sitä kesken. Sinänsä tuo kirja ei minua vakuuttanut, mutta en vain pysty aloittamaan uutta ennen kuin edellinen on luettu. Tästä kirjasta kertyi haasteeseen sivuja siis 175 (kokonaissivumäärä kirjassa 416) . 

Seuraavana vuorossa oli David Safierin Huono Karma, mikä osoittautui aivan ihastuttavaksi kirjaksi. Valitsin kirjan pelkästään kannen perusteella, mutta sain kokea ihanan yllätyksen koska ihastuin koko pakettiin. Hauskaa hyvänmielen lukemista, tykkäsin tosi paljon. Sivuja kirjassa on 280.

Ennen nukkumaan menoa lukaisin vielä elämäni ensimmäisen Tiina kirjan!! Eli Anni Polvan Älä itke Tiina. Kirjassa oli sivuja vain 139. Tästä lukukokemuksesta enemmän sitten myöhemmässä postauksessa. 

Sunnuntaina lukuvuoroon pääsi Tuija Lehtisen kirja Miss Seinäruusu, ja sivuja karttui lisää 301. Ja myöhemmin vielä aloittelin parinkymmen sivun verran kirjaa Kuumetta, kipinää ja rumosooloja /Jordan Sonneblick.  Kirjan luen varmasti vielä tänään loppuunkin, mutta noihin haasteen sivumääriin en laske sitä lainkaan. 

Kaiken kaikkiaan luettuja sivuja kertyi 895. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!