sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Varistyttö – Erik Sund, Trilogian osa 1

HAASTE 6: Kirja, jonka nimi on yksi sana




Nimi: Varistyttö
Tekijä Sund Erik (eli Jerker Eriksson ja Håkan Axlander                     Sundquist)
Julkaistu 2014
Sivuja 415
Luettu: 01/2015
Lainattu kirjastosta

Murhattuja lapsia ja aikuisia, törkeää lasten hyväksikäyttöä, erilaisia mielen sairauksia, avioliitto-ongelmia, lapsisotilaita, kauhua, pelkoa, ahdistusta. Siinä tämän kirjan teemoja. 

Kyseessä on siis todella synkkä dekkari.  Itse pidin kirjaa paikoin myös  sekavana. Muutenkin mietin lukemisen välillä, että miksi ihmeessä luen tätä, tai miksi kukaan lukee tällaista, johtuen kirjan teemoista, ja osaltaan siitä synkkyydestä missä ei näy minkäänlaista valon pilkahdusta. 

Kaikki kunnia kirjailijoille, teksti kulkee hyvin ja kyllä tämä osaa koukuttaa. Etenkin tuo kirjan loppu on katkaistu sellaiseksi, että juu, toki kiinnostaisi tietää miten tarina päättyy koska haluaa toivoa parasta,  mutta kokonaisuus on niin synkkä, kylmä ja ahdistava , että luulen tämän osan riittävän. Ehkä nuo lapsiin kohdistuvat teot ovat  minulle liikaa, enkä halua tuollaisista asioista ns. ”viihdemielessä” lukea. Ehkä kirjan hahmot eivät vaan toimineet minulle. Ehkä minun makuni on vain rajoittunut.  Toisaalta on mielenkiintoista huomata, missä omat rajat lukemisen suhteen tulee vastaan. Tositapahtumiin perustuvissa kirjoissa (esim. Pimeän poika) on tullut vastaan todella hurjia lapsiin kohdistuvia juttuja, mutta niihin suhtaudun eri tavalla – luen jonkun henkilön todellista elämää, tietynlaista selviytymistarinaa, en pelkästään viihdemielellä kirjoitettua tekstiä. Voi kuulostaa tekopyhältä, mutta näin minä ajattelen. 

Kokonaisuudessaan mielestäni ihan sujuvasti luettava kirja, mutta ei sellainen, mitä haluaisin itse lukea lisää. Tämän jälkeen on pakko lukea jotain hyvin kepeää.

Tiedän, että moni on pitänyt kirjasta kovasti. Itse en tätä pysty vilpittömästi suosittelemaan, liika on liikaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!